Konecranes Twitter Konecranes Youtube iPad application

Toimitusjohtajan palkitseminen


Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta arvioi toimitusjohtajan suorituksen. Tämän arvion sekä muun olennaisen tiedon perusteella hallitus päättää toimitusjohtajan kokonaispalkkion.

Toimitusjohtajan kokonaispalkka koostuu peruspalkasta, luontoiseduista, eläkevakuutuksesta ja suoritukseen perustuvasta tulospalkkiosta. Tulospalkkio perustuu konsernin kannattavuuteen ja kasvuun ja voi olla enintään 50 prosenttia toimitusjohtajan vuosipalkasta. Lisäksi Yhtiön hallituksella on mahdollisuus, mutta ei velvollisuus, asettaa strategisia tavoitteita, joiden saavuttamisesta tulospalkkio voi olla enintään 50 prosenttia toimitusjohtajan vuosipalkasta.

Eläkevakuutuksen mukaan toimitusjohtaja voi 60 vuotta täytettyään joko omasta tai Yhtiön pyynnöstä jäädä eläkkeelle. Tavoitteena on eläke, joka on 60 prosenttia toimitusjohtajan palkasta tulospalkkioita lukuun ottamatta.

Toimitusjohtajan palkka ja edut ovat eriteltyinä alla olevassa taulukossa. 

cg_05_comp_paid_ceo_fi.jpg : 75 kB

Vuoden 2011 lopussa Konecranes-konsernilla oli 217 197 euron lainasaatava toimitusjohtaja Pekka Lundmarkilta. Lainan korko on 2,039 prosenttia. Laina liittyy veroon, joka on aiheutunut toimitusjohtaja Pekka Lundmarkille vuonna 2006 suunnatusta kannustejärjestelmästä. Asiasta on tehty verovalitus ja laina erääntyy, kun valitus on käsitelty.

Konecranes-konsernin johtoryhmä perusti toukokuussa 2009 yrityksen nimeltä KCR Management Oy. KCR Management Oy hankki markkinoilta 517 696 Konecranes Oyj:n osaketta. Hankinta rahoitettiin johdon yhteensä noin 1,3 miljoonan euron suuruisilla pääomapanoksilla sekä noin 7,1 miljoonan euron suuruisella Konecranes Oyj:ltä otetulla lainalla. KCR Management Oy:n omistivat sen aloittamisen aikaan laajennettuun johtoryhmään kuuluneet henkilöt.

Järjestely laajensi ja jatkoi Yhtiön toimitusjohtajalle vuonna 2006 tarjoamaa kannustinjärjestelmää. Uuden järjestelyn myötä kyseisiä 100 000 osaketta koskevaa viiden vuoden luovutusrajoitetta muutettiin niin, että toimitusjohtaja saattoi myydä osakkeet markkinoilla sillä ehdolla, että sovittu osuus myynnistä saaduista varoista investoitiin pääomana KCR Management Oy:hyn.

KCR Management Oy:tä koskevien sopimusten mukaan, KCR Management Oy:llä oli velvoite maksaa takaisin Konecranes Oyj:n myöntämä laina ennenaikaisesti, mikäli Konecranes Oyj:n osakkeen arvo muuten kuin hetkellisesti ylittää sopimuksissa asetetun tason. Tämä ehto täyttyi joulukuussa 2010. Konecranes Oyj:n hallitus päätti lainan takaisin maksusta osakevaihdon kautta, jossa Konecranes Oyj hankki omistukseensa kaikki KCR Management Oy:n osakkeet. Konecranes-konsernin hallitus päätti toteuttaa osakevaihdon suunnatulla osakeannilla, jossa Yhtiö tarjosi osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen 281 007 uutta Konecranes-konsernin osaketta KCR Management Oy:n osakkeenomistajille osakevastiketta vastaan (osakevaihto). Osakevaihdon yhteydessä KCR Management Oy:n osakkeenomistajat luovuttivat osakkeensa ja saivat vastineeksi uusia Konecranes Oyj:n osakkeita. Toukokuussa 2009 tehdyllä hallituksen päätöksellä uudet osakkeet sisältävät luovutusrajoituksen, joka päättyy 1.11.2012. Toimitusjohtaja Pekka Lundmark omisti 27,9 prosentin osuuden KCR Management Oy:stä ja osakevaihdon vastineena hän sai 83 606 Konecranes-konsernin osaketta. KCR Management Oy sulautui Konecranes Oyj:öön 31.12.2011.

Uudet osakkeet on kirjattu merkitsijöiden arvo-osuustileille ja rekisteröity kaupparekisteriin 13.1.2011, ja ne ovat olleet julkisen kaupankäynnin kohteina NASDAQ OMX Helsingissä 14.1.2011 alkaen.



Share


Hallinnointi-osio päivitetty 23.5.2012
Etusivu Sijoittajat Hallinnointi Palkitseminen Toimitusjohtajan palkitseminen