Konecranes Twitter Konecranes Youtube iPad application

Yhtiökokous

Yhtiön ylin päätöksentekoelin on yhtiökokous, jossa osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaa ja oikeuttaan valvoa ja ohjata Yhtiön toimintaa.

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä, jos osakkeenomistajat, joilla on yhteensä vähintään 10 prosenttia osakkeista, vaativat sitä kirjallisesti tietyn asian käsittelyä varten.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat on määritelty Konecranes-konsernin yhtiöjärjestyksen kohdassa 10 ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:ssä. Näitä asioita ovat muun muassa tilinpäätöksen hyväksyminen, voitonjako, vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitseminen sekä heidän palkkioistaan päättäminen. Konecranes-konsernin yhtiöjärjestys on nähtävissä tästä – Yhtiöjärjestys.



Tietoa ja materiaalia liittyen yhtiökokouksiin


Yhtiökokouskutsu, yhtiökokoukselle esitettävät asiakirjat ja päätösehdotukset asetetaan nähtäville Yhtiön internetsivuille vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta.


Sivun alkuun

Yhtiökokoustietojen antaminen osakkeenomistajille


Hallitus kutsuu varsinaisen tai ylimääräisen yhtiökokouksen koolle julkaisemalla yhtiökokouskutsun Yhtiön internetsivuilla tai yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa sanomalehdessä tai postittamalla kirjallisen kutsun osakkeenomistajille aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtökokousta. Yhtiökokouskutsussa on ehdotus kokouksen asialistaksi.

Yhtiö ilmoittaa internetsivuillaan päivämäärän, johon mennessä osakkeenomistajan on ilmoitettava Yhtiön hallitukselle varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi vaatimansa asia.

Yhtiö julkistaa yhtiökokouksen päätökset pörssitiedotteella ja Yhtiön internetsivuilla viipymättä yhtiökokouksen jälkeen. Yhtiökokouksen pöytäkirja ja ne pöytäkirjan liitteet, jotka ovat osa yhtiökokouksen päätöstä, ovat saatavilla Yhtiön internetsivuilta viimeistään kahden viikon kuluttua yhtiökokouksesta.



Sivun alkuun

Osakkeenomistajien osallistuminen


Hallintarekisteröityä osakkeenomistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi Yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon. Voidakseen osallistua varsinaiseen tai ylimääräiseen yhtiökokoukseen osakkeenomistajan tulee olla yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity Yhtiön osakasluetteloon. Täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuvat muutokset osakkuuksissa eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen tai osakkeenomistajan äänimäärään.

Osakasluetteloon rekisteröidyn osakkeenomistajan on ilmoittauduttava yhtiökokoukseen ennakkoon yhtiökokouskutsussa mainitulla tavalla annetun määräajan puitteissa. Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan ilmoittautuminen merkittäväksi tilapäiseen osakasluetteloon katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.



Sivun alkuun

Valtuutus ja asiamies


Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai muulla luotettavalla tavalla osoitettava oikeutensa edustaa osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Osakkeenomistajan on ilmoitettava Yhtiölle antamistaan valtakirjoista samalla, kun hän ilmoittautuu yhtiökokoukseen. Osakkeenomistajalla ja asiamiehellä voi olla kokouksessa mukanaan avustaja.



Sivun alkuun

Osakkeenomistajan kyselyoikeus ja oikeus tehdä päätösehdotuksia


Yhtiökokouksessa jokaisella osakkeenomistajalla on kyselyoikeus sellaisen asian osalta, joka on yhtiökokouksen asialistalla. Yhtiökokouksessa esitettävä kysymys voidaan toimittaa etukäteen Yhtiölle. Osakkeenomistajalla on oikeus myös kokouksessa tehdä päätösehdotuksia yhtiökokoukselle kuuluvissa ja asialistalla olevissa asioissa.



Sivun alkuun

Hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja tilintarkastajan osallistuminen yhtiökokoukseen


Yhtiöjärjestyksen mukaisen toimitusjohtajan, hallituksen puheenjohtajan ja riittävän määrän hallituksen jäseniä on oltava läsnä yhtiökokouksessa. Lisäksi tilintarkastajan on oltava läsnä varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Hallituksen jäseneksi ensimmäistä kertaa ehdolla olevan henkilön on osallistuttava valinnastaan päättävään yhtiökokoukseen, ellei hänen poissaololleen ole painavaa syytä.

Vuoden 2012 varsinainen yhtiökokous pidettiin 22. maaliskuuta 2012 Hyvinkäällä. Siihen osallistui henkilökohtaisesti tai valtakirjalla 315 osakkeenomistajaa, jotka edustivat noin 34,5 prosenttia äänistä.



Sivun alkuun

Share


Hallinnointi-osio päivitetty 23.5.2012
Etusivu Sijoittajat Hallinnointi Yhtiökokous