Agronic pilotoi ulkoisen varaston hallintaa Konecranes Agilon Mobile -mobiilikäyttöliittymällä

Yksi Konecranes Agilon -materiaalinhallintajärjestelmän ensimmäisistä käyttäjistä on ollut Agronic Oy. Nyt yhtiö pilotoi ulkoisen varaston hallintaa uuden Konecranes Agilon Mobile -mobiilikäyttöliittymän avulla.

Vuonna 1993 perustettu Agronic valmistaa paalaimia, silppureita, rehunjakovaunuja, lietevaunuja ja muita maatalouskoneita Pohjois-Pohjanmaalla Haapavedellä kahdessa toimipisteessä Teollisuustiellä ja Kalliotiellä. Noin puolet tuotteista menee vientiin. Yhtiö on Suomessa lietevaunujen markkinajohtaja.

Muutama vuosi sitten Agronic halusi yksinkertaistaa materiaalinhallintaa, nopeuttaa varaston kiertoaikoja sekä parantaa tuotannossa ja kunnossapidossa tarvittavien tavaroiden toimitusvarmuutta.

– Meillä ei ollut erillistä varastonhallintajärjestelmää tuotannon pienkomponenteille, vaan niitä hallittiin Excel-taulukoilla. Halusimme tähän ratkaisun, kertoo tuotantopäällikkö Mauri Autio.

Toinen syy Agilonin valintaan liittyi tilankäyttöön. Tuotannossa oli paljon yksittäisiä pientarvikehyllyjä, ja tavaraa säilytettiin siellä täällä molemmissa tuotantotiloissa.

Kolmanneksi Autio nostaa esiin ajansäästön. Varaston jatkuva inventointi muutaman kerran viikossa ja sen pohjalta tehtävät tilaukset pientavarantoimittajille veivät paljon aikaa. Saldojen laskennassa saattoi tapahtua inhimillisiä virheitä; jotain saattoi jäädä tilaamatta ja tavara pääsi loppumaan.

– Näimme, että Agilon-palvelussa voisi olla meille ratkaisu, Autio toteaa.
 

Tavara ei pääse loppumaan

Syksyllä 2014 Agronicin molempiin tuotantotiloihin asennettiin Konecranes Agilon -materiaalinhallintajärjestelmä. Sitä käyttää yli 40 tuotannon ja varaosavaraston työntekijää sekä muutama toimihenkilö. Järjestelmässä säilytetään tuotannossa ja kunnossapidossa tarvittavia pienkomponentteja, suojavarusteita, hitsaus-, kiinnitys- ja hydrauliikkatarvikkeita, kemikaaleja sekä kulutus- ja varaosia.

Konecranes ja Agronic ovat koko ajan kehittäneet järjestelmää vastaamaan asiakkaan tarpeita. Mukana on ollut aktiivisesti myös kolmas osapuoli, Ahlsell, joka toimittaa Agronicille muun muassa teknisiä tarvikkeita, suojaimia ja teollisia komponentteja kokoonpanoon.

Agilon on integroitu Ahlsellin toiminnanohjausjärjestelmään. Agilonista lähtee automaattisesti kotiinkutsu, kun jonkun tuotteen saldoraja alittuu. Agronicissa tilauksia ei enää tarvitse kirjoittaa käsin, vaan ne menevät Agilonista suoraan toimittajan järjestelmään. Toiminta on helpottunut toimitusketjun molemmissa päissä.

– Toimitettavat tavarat vaativat meidän päässämme vain pakkauksen ja tuonnin asiakkaalle. Lähetyslistakin tulee automaattisesti. Niin nimikehallinta kuin palvelukyky ovat parantuneet selvästi, kertoo Ahlsellin aluepäällikkö Juha Laukka.
 

Helpotusta tavaroiden hallintaan

Teollisuustiellä olevaa 12 metriä pitkää ja 6,1 metriä korkeaa Agilon-järjestelmää on jo kertaalleen laajennettu. Se kätkee sisälleen 500–600 laatikkoa. Sen yksi käyttöpiste sijaitsee yläkerran varaosavarastossa ja toinen alakerran kokoonpanotilassa.

Järjestelmää käyttää eniten varastomies Kimmo Erkkilä. Hän syöttää saapuvan tavaran, tarkistaa tilauskannasta automaattitilausten saldojen oikeellisuuden ja seuraa muutenkin tilauksia ja saldoja päivittäin.

– Agilon on helpottanut päivittäin tarvittavien varaosien ja komponenttien hallintaa. Se varmistaa, että harvemmin tarvittavia komponentteja varmasti löytyy. Kenenkään ei tarvitse enää kysyä kaverilta, missä osat mahtavat olla, hän sanoo.

Erkkilän mukaan käyttöliittymä on niin yksinkertainen, että jokainen älypuhelinta käyttävä osaa sitä käyttää.

Agronicin toisessa toimipisteessä Kalliotiellä on käytössä 10 metriä pitkä ja 5,6 metriä korkea Agilon-järjestelmä, jossa on yksi käyttöpiste. Järjestelmässä on tällä hetkellä noin 800 pakkausta, ja se on lunastanut paikkansa tuotannon arjessa.

– Paluuta entiseen ei ole, toteaa työnjohtaja Esko Honkala lyhyesti ja ytimekkäästi.
 

Isot odotukset mobiilikäyttöliittymälle

Honkala vastaa Konecranes Agilon Mobile -mobiilisovelluksen käyttöönotosta Kalliotiellä. Kyse on Konecranesin Agilon-järjestelmään tarjoamasta lisäpalvelusta, jolla myös Agilonin ulkopuolista varastoa pystyy hallinnoimaan kännykällä tai tabletilla.

– Odotamme, että mobiilisovellus helpottaa ulkoisen varaston hallintaa huomattavasti. Kun viikoittainen tai kuukausittainen inventaari jää pois, säästyy aikaa. Lisäksi tavaraa on varmasti saatavilla, eikä tule yllätyksiä sen loppumisen suhteen, Honkala sanoo.

Vasta muutaman viikon käyttökokemus on hänen mukaansa jo osoittanut ratkaisun toimivuutta.

– Sovellus vaikuttaa hyvältä ja on antanut meille varmuutta tavaravirtaan. Tavaroita ei enää tarvitse itse laskea eikä huolehtia tilattavista tuotteista. Sovellusta käyttää yhtä helposti kuin Agilon-järjestelmää.

Myös Mauri Autiolla on korkeat odotukset uudesta sovelluksesta.

– Haluamme hallita Agilonilla pientavaran lisäksi myös isompia osia, jotka eivät mahdu siihen tai joille se on liian etäällä. Mobiilisovellukselle saamme kaikki samaan järjestelmään ja pystymme seuraamaan isompienkin komponenttien varastotilannetta. Mobiilipääte myös nopeuttaa kirjaamista ja uloskirjaamista ulkoisesta varastosta, hän perustelee.
 

Tavoitteet on saavutettu

Agronicin parin vuoden kokemukset Agilon-järjestämän käytöstä ja Konecranesin tarjoamasta palvelukonseptista ovat myönteisiä. Asetetut tavoitteet on saavutettu.

– Ei meillä olisi näitä järjestelmiä, elleivät ne hyödyttäisi meidän liiketoimintaamme. Olemme yksinkertaistaneet pienkomponenttien tilaus-toimitusketjun ja saaneet kädenjälkiä pois välistä. Pystymme nyt seuraamaan raporteista tilauksia, tavaroiden saldoja ja varaston arvoa sekä optimoimaan varastoja ja niiden kiertoaikoja. Tilaukset lähtevät automaattisesti, ennen kuin tavara loppuu varastosta eikä tuotantoon tule keskeytystä, Autio summaa.

Aikaa säästyy, kun tavaroiden inventointi jää pois. Varastoinnista on vapautunut tuotantokäyttöön lattiapinta-alaa.

– Työntekijät tietävät tasan tarkkaan, mistä komponentit löytyvät eli aina samalta luukulta. Enää ei tarvitse muistella, miltä hyllyltä joku osa haetaan. He ovat myös tyytyväisiä siihen, että tavaraa on saatavilla.

Kaiken kaikkiaan Agilon on Aution mukaan yksinkertaistanut ja järkeistänyt materiaalinhallintaa sekä tilausten seurantaa ja toimitusvarmuutta. Se on tuonut selkeyttä varastointiin.

– Lisäksi palvelukonsepti on yksinkertainen ja helppo asiakkaalle. Kuukausivuokraan sisältyy huolto ja päivitykset, joten meidän ei tarvitse huolehtia niistä. Yhteistyö Konecranesin kanssa on ollut todella positiivista. Meidän kehitystoiveitamme on kuunneltu hienosti, ja meille on pystytty rakentamaan järkevä ja hyödyllinen järjestelmä. Tämä on ollut iso projekti, jossa on monta osapuolta. Olen tyytyväinen siihen, miten asiat on hoidettu, hän jatkaa.
 

Lisätietoja:

Jarkko Hemmi, Sales Manager, Konecranes Agilon

Puh. +358 40 7756035, email: [email protected]
 

Agronic image

Konecranes Agilon Mobile –mobiilisovellus, on Agilon-järjestelmään tarjottava lisäpalvelu, jolla voidaan hallinnoida myös ulkopuolista varastoa kännykällä tai tabletilla.

Agronic image

– Ei meillä olisi näitä järjestelmiä, elleivät ne hyödyttäisi meidän liiketoimintaamme. Olemme yksinkertaistaneet pienkomponenttien tilaus-toimitusketjun ja saaneet kädenjälkiä pois välistä, sanoo Agronicin tuotantopäällikkö Mauri Autio (vas.). Kuvassa myös Ahlsellin aluepäällikkö Juha Laukka.

Agronic image

Agronicin kahdessa Konecranes Agilon -järjestelmässä säilytetään tuotannossa ja kunnossapidossa tarvittavia pienkomponentteja, suojavarusteita, hitsaus-, kiinnitys- ja hydrauliikkatarvikkeita, kemikaaleja sekä kulutus- ja varaosia. Ne kaikki löytyvät aina samalta luukulta. Kuvassa Konecranesin myyntipäällikkö Jarkko Hemmi ja Ahlsellin aluepäällikkö Juha Laukka.

Agronic image

Agronicin Kalliotien toimipisteen työnjohtaja Esko Honkala (vas.) näyttää, miten ulkoisen varaston tiedot näkyvät Agilon-järjestelmään kytketyllä mobiilisovelluksella Konecranesin Jarkko Hemmille ja Agronicin Mauri Autiolle.

Agronic image

– Agilon on helpottanut päivittäin tarvittavien varaosien ja komponenttien hallintaa. Se varmistaa, että harvemmin tarvittavia komponentteja varmasti löytyy, kertoo Agronicin Teollisuustiellä olevaa järjestelmää eniten käyttävä varastomies Kimmo Erkkilä.