Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään torstaina 12.3.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa Hyvinkäällä. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2008 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
Yhtiön hallitus peruutti yhtiökokoukselle antamansa ehdotukset, jotka käsittelevät hallituksen valtuuttamista päättämään omien osakkeiden hankkimisesta sekä hallituksen valtuuttamisesta päättämään osakeannista ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Ehdotusten peruuttamisen syynä on tiettyjen ulkomaalaisten osakkeenomistajien edustajien ilmoittamat ehdotusten vastustukset.
Osingonmaksu
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti yhtiökokoukselle, että emoyhtiön jakokelpoisista varoista maksetaan osinkoa 0,90 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 17.3.2009 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n (entinen Suomen Arvopaperikeskus Oy) pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 25.3.2009.
Hallituksen kokoonpano
Yhtiökokous hyväksyi nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan esityksen ja vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kahdeksan (8). Hallituksen jäsenet Björn Savén ja Timo Poranen olivat ilmoittaneet, että he eivät ole käytettävissä uudelleenvalintaan. Muut vuoden 2008 yhtiökokouksen valitsemat hallituksen jäsenet valittiin uudelleen eli hallitukseen kuuluvat Svante Adde, Kim Gran, Stig Gustavson, Matti Kavetvuo, Malin Persson ja Mikael Silvennoinen. Uusina jäseninä valittiin Nordstjernan AB:n toimitusjohtaja Tomas Billing ja Outotec Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Järvinen.
Hallituksen jäsenten palkkiot
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten vuosipalkkiot:
- puheenjohtaja: 100.000 euroa,
- varapuheenjohtaja: 64.000 euroa
- muut hallituksen jäsenet: 40.000 euroa.
Hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja 1.500 euron suuruiseen palkkioon jokaisesta hallituksen valiokunnan kokouksesta, johon he osallistuvat.
Lisäksi vahvistettiin, että 40 prosenttia vuosipalkkiosta käytetään siten, että sillä hankitaan hallituksen jäsenten nimiin yhtiön osakkeita. Palkkion maksaminen voi tapahtua myös luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita yhtiökokouksen hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla. Siinä tapauksessa, että osakkeiden hankkimista ei voida toteuttaa yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvan syyn vuoksi, maksetaan koko palkkio käteisenä.
Matkakustannukset korvataan laskuja vastaan.
Tilintarkastajan valinta ja palkkiosta päättäminen
Yhtiöjärjestyksen mukaan tilintarkastajat valitaan tehtäväänsä toistaiseksi. Yhtiökokous vahvisti, että Ernst & Young Oy jatkaa tilintarkastajana. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.
Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Yhtiökokous päätti, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 9 § muutetaan siten, että kutsu yhtiökokoukseen tulisi toimittaa vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokouksen päivämäärää.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Hallitus peruuttiasiaa koskevan ehdotuksensa.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus peruutti asiaa koskevan ehdotuksensa.
Optio-oikeuksien antaminen
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden avainhenkilöille. Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 2.250.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 2.250.000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Osakkeen merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Optio-oikeudella merkittävän osakkeen merkintähinta perustuu Konecranes Oyj:n osakkeen vallitsevaan markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä huhtikuussa 2009, huhtikuussa 2010 ja huhtikuussa 2011. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on optio-oikeuksilla 2009A 1.4.2012—30.4.2014, optio-oikeuksilla 2009B 1.4.2013—30.4.2015 ja optio-oikeuksilla 2009C 1.4.2014—30.4.2016.
Yhtiökokouksen pöytäkirja
Yhtiökokouksen pöytäkirja on 26.3.2009 alkaen saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.konecranes.com/agm2009.
Uuden hallituksen ensimmäinen kokous
Ensimmäisessä yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa hallitus valitsi Stig Gustavsonin jatkamaan puheenjohtajana. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Svante Adde ja jäseniksi Kim Gran, Tapani Järvinen ja Mikael Silvennoinen. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Matti Kavetvuo ja jäseniksi Tomas Billing, Stig Gustavson ja Malin Persson.
Hyvinkäällä, 12.3.2009
Konecranes Oyj
HALLITUS
Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa konepaja- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2008 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 103 miljoonaa euroa. Yrityksellä on 9 900 työntekijää ja 485 toimipistettä 43 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä (osakkeen tunnus: KCR1V).
KONECRANES OYJ
Sanna Päiväniemi
Sijoittajasuhdepäällikkö
LISÄTIETOJA
Sirpa Poitsalo, lakiasiainjohtaja, puh. 020 427 2011
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Ltd
Media
www.konecranes.com