Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Stock exchange releases

KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.6.2022 klo 12.30

 

Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

 

Konecranes Oyj:n (”Konecranes” tai ”Yhtiö”) varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään keskiviikkona 15.6.2022 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (osoite: Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää).  

 

Edelleen jatkuvan COVID-19 pandemian johdosta ennakkoäänestäminen tehtiin mahdolliseksi osakkeenomistajille, jotka eivät halunneet osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen kokouspaikalla.  

 

Yhtiökokous vahvisti Yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2021, myönsi vastuuvapauden hallituksen jäseninä toimineille ja toimitusjohtajalle sekä hyväksyi kaikki hallituksen ja sen valiokuntien ehdotukset yhtiökokoukselle.

 

Osingonmaksu

 

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että emoyhtiön jakokelpoisista varoista maksetaan osinkoa 1,25 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 17.6.2022 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 28.6.2022.

 

Palkitsemisraportti

 

Yhtiökokous päätti hyväksyä Konecranesin hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan sekä toimitusjohtajan sijaisen palkitsemista vuonna 2021 koskevan palkitsemisraportin. Yhtiökokouksen päätös palkitsemisraportista on neuvoa-antava.

 

Hallituksen jäsenten palkkiot

 

Yhtiökokous vahvisti, että hallituksen vuosipalkkiot ja valiokuntien kokouspalkkiot pidetään ennallaan, ja lisäksi hallituksen kokousten osalta otetaan käyttöön kokouspalkkio. Muille hallituksen jäsenille kuin henkilöstön edustajalle maksetaan vuosipalkkioita seuraavasti: hallituksen puheenjohtajan palkkio on 140 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajan palkkio on 100 000 euroa, ja muun hallituksen jäsenen palkkio on 70 000 euroa. Mikäli hallituksen jäsenen toimikausi päättyy ennen vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättymistä, hän on oikeutettu todellisen toimikautensa keston mukaan määräytyvään osuuteen vuosipalkkiosta.

 

Yhtiökokous päätti edelleen, että 40 prosenttia vuosipalkkiosta maksetaan julkisessa kaupankäynnissä Helsingin pörssissä muodostuvaan hintaan hallituksen jäsenten lukuun hankittavina Konecranesin osakkeina. Osakkeiden hankkiminen tapahtuu kolmessa yhtä suuressa erässä siten, että jokainen erä hankitaan kahden viikon kuluessa alkaen kunkin Yhtiön vuoden 2022 varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen julkaistavan osavuosikatsauksen ja Yhtiön tilinpäätöstiedotteen julkistamista seuraavasta päivästä. Yhtiö maksaa palkkio-osakkeiden hankintaan liittyvät transaktiokulut sekä varainsiirtoveron. Jos palkkiota ei oikeudellisista tai muista säädösperusteisista rajoituksista johtuen tai muun Yhtiöön tai hallituksen jäseneen liittyvän syyn vuoksi voida maksaa osakkeina, palkkio maksetaan kokonaisuudessaan rahana.

 

Yhtiökokous päätti edelleen, että hallituksen jäsenet ovat oikeutettuja 1 000 euron suuruiseen kokouspalkkioon jokaisesta hallituksen kokouksesta, johon he osallistuvat. Hallituksen valiokuntien kokouksista tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja ovat oikeutettuja 3 000 euron suuruiseen kokouspalkkioon ja muut valiokuntien jäsenet ovat oikeutettuja 1 500 euron suuruiseen kokouspalkkioon jokaisesta valiokunnan kokouksesta, johon he osallistuvat.

 

Konecranesin ja sen työntekijöiden välisen henkilöstön edustuksesta tehdyn sopimuksen mukaisesti palkkiota ei makseta Yhtiöön työsuhteessa olevalle hallituksen jäsenelle.

 

Kaikkien hallituksen jäsenten, mukaan lukien hallitukseen kuuluvan henkilöstön edustajan, matkakustannukset korvataan kuittia vastaan.

 

Hallituksen kokoonpano

 

Yhtiökokous hyväksyi osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen ja vahvisti Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi kymmenen (10).

 

Yhtiökokous valitsi toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, hallituksen jäseniksi uudelleen nykyiset hallituksen jäsenet Janina Kugel, Ulf Liljedahl, Per Vegard Nerseth, Päivi Rekonen, Christoph Vitzthum ja Niko Mokkila, ja Pasi Laine, Helene Svahn, Pauli Anttila ja Sami Piittisjärvi valittiin hallituksen uusiksi jäseniksi samalle toimikaudelle. Christoph Vitzthum valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Pasi Laine hallituksen varapuheenjohtajaksi.

 

Tilintarkastajan valinta ja palkkiosta päättäminen

 

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajaksi valitaan uudelleen Ernst & Young Oy toimikaudeksi, joka päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ernst & Young Oy on ilmoittanut Yhtiölle, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Toni Halonen. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio Yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti.

 

Valtuutuksen nojalla hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden lukumäärä on yhteensä enintään 7 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 9,5 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista. Yhtiö ei kuitenkaan voi yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omistaa ja/tai pitää panttina millään hetkellä enempää kuin 10 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

 

Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

 

Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta).

 

Omia osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi mahdollisten yrityskauppojen yhteydessä toteutettavien osakeantien aiheuttaman laimennusvaikutuksen rajoittamiseksi, Yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, luovutettavaksi mahdollisten yrityskauppojen, investointien tai muiden Yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, hallituksen palkkioiden suorittamiseksi, käytettäväksi Yhtiön kannustinjärjestelmissä tai mitätöitäväksi edellyttäen, että hankinta ja/tai pantiksi ottaminen on Yhtiön ja sen osakkeenomistajien etujen mukaista.

 

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 14.12.2023 asti.

 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.

 

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 7 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 9,5 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista.

 

Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutusta voi käyttää myös kannustinjärjestelmiä varten, ei kuitenkaan yhdessä seuraavan kohdan tarkoittaman valtuutuksen kanssa enempää kuin 1 350 000 osaketta.

 

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 14.12.2023 asti. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 14.6.2027 asti. Tämä valtuutus kumoaa vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen kannustinjärjestelmiä varten.

 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään Yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään Yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavasti.

 

Valtuutuksen kohteena on enintään 7 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 9,5 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista.

 

Hallitus päättää kaikista omien osakkeiden luovuttamisen ehdoista. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Hallitus voi käyttää valtuutusta myös osakeyhtiölain 10 luvussa tarkoitettujen omia osakkeita koskevien erityisten oikeuksien antamiseen. Valtuutusta voidaan käyttää myös kannustinjärjestelmiä varten, ei kuitenkaan yhdessä edellisen kohdan tarkoittaman valtuutuksen kanssa enempää kuin 1 350 000 osaketta.

 

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 14.12.2023 asti. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 14.6.2027 asti. Tämä valtuutus kumoaa vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen kannustinjärjestelmiä varten.

 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään maksuttomasta suunnatusta osakeannista henkilöstön osakesäästöohjelmaa varten

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksuttomasta suunnatusta osakeannista, joka tarvitaan yhtiökokouksen 2012 päättämän osakesäästöohjelman jatkamiseksi.

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta tai Yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta niille osakesäästöohjelmaan kuuluville henkilöille, jotka ohjelman ehtojen mukaisesti ovat oikeutettuja saamaan maksuttomia osakkeita, sekä päättämään maksuttomasta osakeannista myös Yhtiölle itselleen. Valtuutus sisältää oikeuden luovuttaa osakesäästöohjelmassa Yhtiön hallussa nyt olevia, käyttötarkoitukseltaan muihin kuin kannustinjärjestelmiin aiemmin rajattuja, omia osakkeita. Annettavien uusien osakkeiden tai luovutettavien Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä voi olla yhteensä enintään 500 000 osaketta, mikä vastaa noin 0,6 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista.

 

Hallitus on oikeutettu päättämään muista osakeantiin liittyvistä seikoista. Osakeantia koskeva valtuutus on voimassa 14.6.2027 saakka. Tämä valtuutus on voimassa edellisissä kohdissa mainittujen valtuutusten lisäksi. Tämä valtuutus korvaa vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen osakesäästöohjelmaa varten antaman osakeantivaltuutuksen.

 

Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoitusten antamisesta

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 400 000 euron määräisten lahjoitusten antamisesta yliopistoille, korkeakouluille tai muihin yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin. Lahjoitukset voidaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Hallitus voi päättää lahjoitusten saajista ja kunkin lahjoituksen määrästä. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

 

Yhtiökokouksen pöytäkirja

 

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.konecranes.com/agm2022 viimeistään 29.6.2022 alkaen.

 

KONECRANES OYJ

Kiira Fröberg

Sijoittajasuhdejohtaja

 

LISÄTIETOJA

Kiira Fröberg

Sijoittajasuhdejohtaja

puh. 020 427 2050

 

 

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Konecranes toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli yhteensä 3,2 miljardia euroa. Konsernilla on noin 16 600 työntekijää noin 50 maassa. Konecranesin osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).

 

JAKELU

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.konecranes.com