Kerro itsestäsi: kuka olet ja mitä teet?

Olen Outi Lindén ja työskentelen Konecranesilla esihenkilönä IT organisaatiossa. Yhdessä tiimini kanssa teemme töitä datan, raportoinnin, integraatioiden ja sisällönhallinnan parissa. Olen Konecranesilla toista kertaa töissä ja kaiken kaikkiaan kohta kuusi vuotta talossa.

 

Millainen opiskelutausta sinulla on? Millainen urapolkusi on ollut?Outi

Lukion jälkeen hain sihteeriopistoon, koska halusin opiskella kieliä, mutta vuotta myöhemmin päätin hakea opiskelemaan tietojenkäsittelyohjelmaan Haaga-Heliaan ja valmistuin vuonna 2002 tradenomiksi. Aloitin
vuonna 2016 jatko-opinnot, ja 2020 valmistuin Haaga-Heliasta nimikkeellä MBA, Information System Management. Perusopintojen lisäksi
olen töiden ohessa kouluttautunut muun muassa projektihallinnan, 
Agilen ja Coachingin saralla. IT alalla olen tehnyt töitä yli 20 vuotta, ja urapolku on alkanut alun perin IT-tukihenkilön töistä.
Konecranesilla aloitin vuonna 2015 IT-projektipäällikkönä prosessikehittämisen parissa, mutta lähdin pois 2017. Palasin takaisin
Konecranesille vuonna 2020 vetämään raportoinnin järjestelmäkehitystä ja tukea. Vuonna 2021 hain IT-klusterin vetäjän paikkaa, kun siihen
sopiva mahdollisuus tarjoutui, ja sen jälkeen olen kuulunut myös IT-johtoryhmään.

 

Miten olet viihtynyt Konecranesilla?

Olen viihtynyt Konecranesilla todella hyvin. Merkittävin syy, miksi tulin takaisin taloon on täällä vallitseva yrityskulttuuri.
Konecranesilla jaetaan hyvin palautetta ja annetaan kiitosta, mikä on tärkeä osa arvostavan työilmapiirin rakentamista. Pidän myös siitä,
että Konecranesilla annetaan mahdollisuuksia kehittää itseään ja asettaa itsensä myös likoon uusissa rooleissa.

 

Mikä on ollut työssäsi palkitsevaa ja mikä haastavaa?

Palkitsevaa työssäni on, kun saan tehdä töitä yhdessä asiantuntijoiden kanssa ja oppia uusia asioita niin liiketoiminnasta kuin teknologioista. Esihenkilönä toimiminen on sekä palkitsevaa ja haastavaa etenkin viime vuosina etä- ja lähityötä koskevien muutosten ja uusien mahdollisuuksien vuoksi. Olen tehnyt parhaani näyttääkseni esimerkkiä omille tiimikavereille, miten erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan. On tärkeää muistaa levätä ja viettää aikaa läheisten kanssa, omaa aikaa unohtamatta!

 

Kuvaile Konecranesia kolmella sanalla.

Vahva, vastuullinen ja uusiutuva. Näen nämä asiat Konecranesissa ja ympärilläni tärkeinä teemoina. Toivon myös, että nämä asiat tulevat tulevaisuudessa yhä näkyvämmäksi, ja miten vastuullisuus ja uusiutuvuus auttaa maapalloa selviytymään erilaisista haasteista, koska se koskettaa jokaista meistä.

 

Mitä haluaisit sanoa Konecranesin tuleville harjoittelijoille, kesätyöntekijöille tai työntekijöille?

Pääsin osallistumaan yrityksemme edustajana Aalto-yliopiston International Talent-ohjelman mentorointisessioon, jonka aiheena oli yrityskulttuuri. Keskustelimme opiskelijoiden kanssa muun muassa siitä, minkälaista on olla töissä Konecranesilla, miten tasa-arvo näkyy yrityksessämme ja miten uusiin työntekijöihin suhtaudutaan. Sanonkin uusille tuleville Konecranesin harjoittelijoille ja kesätyöntekijöille, että tulkaa töihin uteliaalla ja rohkealla mielellä. Me täällä olemme iloisia jokaisesta hakemuksesta ja siitä, että Konecranes on työpaikka, johon halutaan tulla töihin.
 

Merkittävin syy, miksi tulin takaisin taloon on täällä vallitseva yrityskulttuuri. 

Kirjoittajat: HR-harjoittelijat Minna ja Suvi.