Konecranes on saavuttanut CDP:n Leadership-tason ilmastoluokituksen

Corporate press releases

Konecranes on saanut tunnustusta kunnianhimoisesta työstään ilmaston hyväksi, sillä se on saanut luokituksen A- CDP:n ilmasto-kyselyssä ja Leadership-tason tunnustuksen (A tai A-). Laskenta perustuu yhtiön vuoden 2019 ilmoitukseen edellisen raportointivuoden toimista päästöjen vähentämiseksi, ilmastoriskien pienentämiseksi ja vähähiilisen talouden edistämiseksi.

”Tämä tunnustus on meille suuri kunnia, ja se on osoitus sitoutumisestamme ilmastonmuutosta rajoittaviin toimiin ja laajemmin vastuullisuuteen.. Olemme ilmastoon liittyvien mahdollisuuksien kannalta merkittävässä asemassa, jossa pystymme tukemaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä muilla teollisuudenaloilla tarjoamalla tuoteratkaisuja, jotka auttavat asiakkaitamme ja heidän toimintaansa kehittymään, kuten satamia, pyrittäessä kohti vähähiilistä tulevaisuutta”, sanoo Konecranesin Mikko Välimaa,  HSEQ ja vastuullisuusjohtaja.

”Vuonna 2020 jatkoimme keskusteluja ylimmän johdon kanssa ja järjestimme työpajoja kaikilla liiketoiminta-alueilla ja hankintaorganisaation kanssa ilmastoon liittyvien riskien ja mahdollisuuksien määrittelemiseksi yksityiskohtaisella tasolla. Tämän työn perusteella terävöitämme ilmastonmuutokseen liittyvää tiekarttaamme tuleville vuosille”, Välimaa kertoo.

Konecranesin liiketoiminnan tulevaisuudenkestävyyden varmistaminen edellyttää vähähiilisen ja energiatehokkaan teknologian tarjoamista tuotteissa ja palveluissa, mikä mahdollistaa asiakkaidemme siirtymisen vähähiiliseen tulevaisuuteen vahvistaen kiertotaloutta.

Ilmastotoimet ja resurssitehokkuus ovat yksi vastuullisuustyömme viidestä kulmakivestä. Lisäksi keskitymme ympäristövastuulliseen tarjoomaan ja kiertotalouteen, työturvallisuuteen ja tuotteiden turvallisuuteen, monimuotoiseen, osallistavaan ja sitouttavaan työpaikkaan ja vastuullisiin liiketoimintakäytänteisiin. Konecranesilla on joukko kunnianhimoisia tavoitteita kaikille viidelle painopistealueelle, joita tuloksia ja edistymistä seurataan säännöllisesti. Mitattavia ilmastotavoitteita ovat hiilidioksidipäästöjen ja energiaintensiteetin vähentäminen sekä uusiutuvan sähkön käyttö Konecranesin tehtailla.

Lisätietoa Konecranesin vastuullisuustavoitteistaon viimeisimmässä vastuullisuusraportissamme.

CDP
CDP on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka ohjaa yrityksiä ja hallituksia vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, turvaamaan vesivaroja ja suojelemaan metsiä. Yritysten ja kaupunkien ympäristövaikutuksia mittaamalla CDP kannustaa niitä ryhtymään toimiin kestävän talouden rakentamiseksi.

CDP:n luettelo kaikista ilmastonmuutosohjelmaan tänä vuonna julkisesti osallistuvista yrityksistä on saatavana CDP:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.cdp.net/en/scores


Lisätietoja:
Mikko Välimaa, johtaja, terveys, turvallisuus ja ympäristö
Sähköposti: [email protected] tai puhelin: +358 40 515 4413

Lisätietoja sijoittajille ja analyytikoille:
Kiira Fröberg, sijoittajasuhteet, Konecranes
Sähköposti: [email protected] tai puhelin: +358 20 427 2050

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille. Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli yhteensä 3,33 miljardia euroa. MHE-Demag mukaan lukien konsernilla on noin 17 000 työntekijää 50 maassa. Konecranesin osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR).